sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

1. Not all those who wander are lost

tättärää, osa yksi! toivon että osa täyttää teidän odotukset ja on edes hyvä :D
___________________________________________________________

 Aamu. Silmien raosta tuleva auringon valo poltteli verkkokalvojani, ja olo oli ummehtunut kuin vanhalla sukalla. Kellokin oli varmaan ties mitä.


 Nousin ylös ja pyyhkäisin kasvojani. Eilisen meikitkin olivat jääneet puhdistamatta. Laahustin vessaan, nostellen suht puhtaita vaatteitani lattialta. Tänään oli sentään lauantai, sai rauhassa taas muuntautua ihmiseksi. Hampaita harjatessani mietiskelin eilistä. Oli ollut hauskaa valomerkkiin asti, niiden kahden miehen kanssa. Tai niin luulisi, en muistanut puoliakaan. Mutta ei sentään miestä täällä näkynyt.


 Päätin mennä herättämään Emelyn kahvikupposelle. "Emely herää jooo.." aloitin oven suusta. Pysähdyin katsomaan Emelyn tyttömäisen kukkaista sänkyä. Ei siellä ollut ketään.

 Yritin muistella lisää eilistä. Emely ei tullut samaan taksiin kanssani, ja hän lähti sen toisen miehen kanssa.
Ajatukseni kiersivät ympyrää, ja lopulta päädyin tulokseen että hän oli sen miehen luona.

 "Päh, olisi voinut edes viestiä laittaa tai jotakin.. Sillä käy aina vaan lykky." mutisin itsekseni etsiskellen kännykkääni likaisesta yksiöstämme. Tavaroita oli siellä täällä ja lehtiä oli enemmän kuin laki salli.


 Mitään viestiä ei oltu jätetty, joten soitin suoraan Emelyn puhelimeen. "Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä" sanoi monotooninen naisääni. Emely oli sitten sammuttanut puhelimensa. Häntä kuitenkin pitäisi saada hätisteltyä kotiinpäin jotenkuten.


Emely oli ollut jossain jo kohta koko päivän, ja kännykkä kiinni. Minulla ei ollut oikein mitään tekemistä ilman sitä ilopilleriä ja ideapankkia. Missä se oikein oli? Olin soitellut parit tutut läpi, että olivatko he nähneet Emelyä jossakin. Kukaan ei ollut nähnyt.



viikko kuluu.....


 Emely oli ollut poissa jo kohta viikon. Aloin olla jo todella huolissani siitä tytöstä. Hänen vanhempansakin olivat yrittäneet tavoittaa häntä. Olimme kaikki vähän toivottomia, mutta jos Em olisi päättänyt ottaa äkkilähdön ja lähteä johonkin, olisi hän minulle kertonut sentään..


Päätin soittaa poliisille. "Bridgeportin poliisiasema, kuinka voin auttaa?" vastasi mieshenkilö.

Aloitin kertomaan Emelystä ja hänen katoamisestaan, poliisimies otti yksityiskohdat ylös mumisten kaikenlaista. Lopulta sain itse kutsun mennä asemalle tarkempia tietoja antamaan.

*

Minut ohjattiin konstaapeli Bijoun puiseen toimistoon, ja istahdin työpöydän edessä olevalle tuolille odottamaan itse henkilöä.


Viimein konstaapeli Bijou saapui. "Päivää vain, olen konstaapeli Bijou" nainen tervehti. "Chantelle Bowles" vastasin nyökäten. "Teidän ystävänne on siis ollut hukassa jonkin aikaa?" Nyökkäsin ja aloin kertomaan illasta ja siitä, ettei kukaan ollut nähnyt häntä ja että Emelyn puhelinkin oli kiinni.
Konstaapeli teki tietokoneelleen muistiinpanoja nyökytellen välillä sanomisilleni.


Lopulta konstaapeli sulki tietokoneensa ja katsoi minua merkitsevästi. "Yritämme tehdä parhaamme, mutta kun meillä on vajaamiehitystä ja minullakin kotona pieniä lapsia" hän sanoi. Niin.. Muilla oli perhe ja minulla vain Emely, sillä vanhempani olivat muuttaneet ulkomaille aikoja sitten, eivätkä pitäneet yhteyttä.


"En itsekään tiedä mitä tehdä, olen niin yksin kotonani ja pelkään että minutkin tullaan kohta sieppaamaan, eikä minulla ole perhettä minne mennä. Ja Emely on tärkein läheiseni!" tilitin naiselle melkein itku kurkussa.



"Etsintöjen aloittamisessa kestää vähän aikaa. Laitan pari miestä etsimään paikkoja, mutta vain pariksi päiväksi toistaiseksi. Miesvaje kun on, ja ulkona on paljon enemmän rikollisia kuin jokin aika sitten. Ja eihän ystävänne ole ollut kadoksissa kuin viikon."
Nousin apaattisesti tuolilta ja kävelin rauhassa ulos. Ulkoilma oli viileä ja kostea, ja oli vähän hämärääkin. Tunsin olevani todella yksin.

 *

Eräänä iltapäivänä mennessäni toimistooni, tuttu henkilö istui työtuolillani. "Mitä sinä täällä teet" suhahdin hiljaa kiroten mielessäni ettei huoneessani ollut ovea.


"Ajattelin pistäytyä käymään. Haluan tietää missä Emely on."
Huokaisin äänekkäästi. "Minäkin haluaisin tietää sen." Jhonny irroitti katseensa kirjasta ja nousi tuolilta.
"...mistä oikein puhut" hän kysyi epäuskoisena ja käveli pöytääni hivellen luokseni.

"Etkö tiedä? Jokainen tuttavanikin tietää että Emely ei ole tullut kotiin sen jälkeen kun menimme ulos silloin perjantaina!" tiuskaisin. Ärsyttävä mies. "Ai.. Olin vaimoni kanssa lomalla poissa kaupungista pari päivää, en ole kuullut mitään.." Jhonny sanoi huultaan purren. Hetken mietittyään, mies säntäsi ulos huoneesta.

*

"Tuota, mene siihen kankaan eteen. Kai kävit jo maskeeraajalla, nimittäin iho ei saa kiiltää liikaa kuvissa!" höpötin ihan innoissani komealle mallille. Olin mennyt töihin viikonlopun jälkeen, ja olin vielä vähän sekaisin. "Joojoo kävin mä. Ala nyt kuvaamaan, mulla on menoa" mies sanoi töykeästi tylsistyneen kuuloisena. Mieleni myrtyi heti.


"No mene sitten siihen seisomaan.." sanoin hiljaa mutisten. Lisää ärsyttäviä miehiä, jotka oli vaan siunattu ihanalla ulkonäöllä..


"Täällä on kauhean kuuma ja lamput häikäisee mun kasvoihini!" mies valitti leuhkana. "No siihen en nyt voi vaikuttaa, ja onko neitimäisyys teidän alaanne koska tuollaisia poseerauksia käyttävät tytöt kuvissaan, ja olen nähnyt niitä paljon..." näpäytin ja hymy nousi huulilleni. "No ihan sama kuvaa jo niin päästään pois! Tsiisus mä tartten drinkin..."


 Loppuaika menikin hiljaisuudessa, ja mallipoika- jonka nimi osoittautui Mattiksi, oli ihan hiljaa ja yritti olla oikein miehekäs. Huomasin sen, hän oli hermostunut varmaankin, miehuutensa kun oli uhattuna.
Miehet.


 "Noniin, otetaan vielä pari kuvaa ja sitten ollaan valmiita. Yritä nyt jotakin futuristista ja graafisempaa, mallisto kun on jotakin avaruustailia tai jotain.." höpisin hiljaa selaten juuri otettuja kuvia. "Täh..." kuului hiljainen ähähdys. En sanonut mitään.


 Matt otti vielä parit poseeraukset ja minä kuvasin kärsivällisenä.


 Lopulta olimme valmiita. "No, nyt olet vapaa lähtemään vaikka kuuhun. Lähetän kuvat tilaajalle ja pian ne ilmestyvät sitten katumainoksissa ja lehdissä" selitin tapani mukaan kuvattavalle.
Mies vain pyöritteli silmiään ja sanoi lopuksi: "Oli kyllä tylsä keikka, tälläsessä pienessä varastossa, viimeksi sentään olin ökyjahdilla"
Ihmettelin miten joku jaksaa selittää tuollaisia, missä hienoissa paikoissa on ollut. Tyydyin sanomaan vain jotain epämääräistä.


 "Kyllä ramasee!" Matt jupisi venytellen käsivarsiaan. "Mä häippään nyt pukuhuoneeseen, hyvät loppuelämät"

*

 En kuullut oven käyvän, mutta pian Matt seisoikin vieressäni, ihan erinäköisenä. Ilmeisesti hän oli laittanut hiuksensa kuntoon ja vaihtanut vaatteet.

 "Kuule nyt! Mä sanon suoraan, en jaksa tollasia ylimielisiä kuvaajia jotka vain nyrpistelevät nenäänsä meikäläiselle! Sain hankittua edelliselle tuollaiselle potkut! Ja muutenkin porukka oli nuivaa, maskeeraajakin kälätti puhelimessa"
Olin ymmälläni. Mitä minä olin tehnyt? Ja miksi mies minulle valitti, en ollut kaiken pomo.


 "Kuule nyt itsellesi! Minäkään en tykkää kuvata tuollaisia snobipoikia jotka leuhkivat biletyksellään ja kohtelevat muita kuin orjia. Mitäs jos en lähetäkkään näitä kuvia kenellekkään, sinä saat syytökset että et ollut kuvauksissa, ja sinua ei uskota koska väitän että et ilmestynyt." sanat ryöppysivät suustani sekavina, en tajunnut itsekään mitä puhuin.
"JAHA. No olkoon sitten niin!" Matt huudahti ja käveli ripeästi ulos, pamauttaen oven kiinni.
Mitä tämä nyt oli taas, en minä saisi riidellä mallien kanssa...


 "Molly, menen syömään ja sitten kotiin" ilmoitin jättimäisen tietokoneruudun takana istuvalle sihteerilleni. "Oukkidoukki!" kuului pirteä vastaus.

*

 Istuin kahvilan nurkkapöydässä, edessäni tyhjä jugurttipurkki ja puoliksi juotu kokis. Olin miettinyt Emelyä ja tuota miestapausta. Missä Emelykin mahtoi olla. Häntä kiinnostaisi ihan satavarmasti tämä mallipoika.


 Pian pöytäni viereen hoippelehti joku, baarissa luuhannut miekkonen. Paikalla olisi ollut monta muuta tyhjää pöytää, mutta tämä päätti tulla luokseni.


"Hei."  Nostin pääni katsoakseni kuka tämä oli. Se oli Matt, lasi kädessään. "H-hei." en meinannut saada ääntäni auki, joten kuulostin käheältä ankalta. Matt istahti tuolille eteeni, kysymättä.


 "Kuuleh, sori toi mun raivoaminen. Mä vaan vähänh hermostuin ku mun tyttöystäväkhin jätti mut viikko sittenh.." Matt sammalsi anteeksipyyntöään jonkun aikaa. Lopulta selitettyään omaa tilannettaan hän alkoi tuijottamaan minua, hiljaisuudessa.


Tulimme hyvin juttuun, kun ei otettu huomioon riitaa. Juttelimme jonkun tovin, ja sovimme tapaamisenkin viikolle.
Pian Matt kuitenkin töksäytti: "Mitenkäs sun kaverin etshinnöt?"  Niin etsinnöt, ne olivat olleet käynnissä noin puoli viikkoa, mitään ei oltu löydetty. "Aika surkeasti" huokasin lyhyesti.


 Tunsin mielialani laskevan kuin lehmän häntä, minulla oli niin ikävä Emelyä.. Nousin äkkinäisesti paikaltani. Halusin kotiin.


"Hei! Mihin menet?" huusi Matt perääni.
En katsonut taakseni, vaan juoksin kotiin. En jaksanut enää olla tyyni ja iloinen.

________________________________________________

risua ja ruusua vastaanotetaan :>
oon kamala ja hypin noissa ajoissa, mut kestäkää :D

6 kommenttia :

  1. JEAAA IHANA OSA!! tykkäsin ihan hirveesti! :):)

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä hyvä osa, mihi lie se Emily joutunu? :O

    VastaaPoista
  3. FAIL! Poseplayer näkyy yhessä noista mallikuvista.XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jepjep. leikitään että sen on jotain rekvisiittaa! :D

      Poista

Anna tulla tai kohtaat Viikatemiehen keltaisissa lenkkareissaan!