3. No pain, no grain

kolmas osa, lyhykäinen kuten koko tarinakin :D

__________________________________________________

Ystäväni Mikaela piti minulle seuraa työskennellessäni toimistossani. Häneltä kuuli aina juorut mitä tapahtuu koko paikassa. Olimme päätyneet taas Emelyyn. Jos olisi jokin sivustakatsoja, hän olisi varmaan kyllästynyt tähän ainaiseen paasaamiseen.

 "Ei ole mitään uutta tiedossa" ilmoitin. Poliisivoimatkin olivat yhtä tyhjän kanssa, vainukoiria kaivattaisiin mutta eihän sellaisia ole tälläisessä rikosten kaupungissa..

 "Ai. No, minä olen kuullut kyllä jotakin siihen liittyvää. Aika lailla valaisevaa, en viitsi kertoa poliisille itse ainakaan. Katsos kun yksi sukulaiseni on rikospiireissä" Mikaela sanoi hiljaa raapien kättään.

 Hypähdin pois pöytäni takaa Mikaelan luokse. "Kerro heti! En paljasta ketään!" riensin suostuttelemaan. Mikaela oli hetken hiljaa ja katsoi varovaisesti taakseen, ettei siellä ollut ketään. 

 "No, olen kuullut että eräs miesporukka pitää häntä panttivankina jossakin ja että heillä on joku omituinen nainenkin siellä. Joku joka on vähän matkinut enemmän Bätmänien Jokeria, tiedätkös?"

Nyökkäsin kuunnellen korvat höröllä. Jokerinainen, miesporukka, muuta?

 "Luulisin että jos tuollaista porukkaa on, niin he varmasti piileskelisivät kaupungin laitamilla, kuten kaatopaikkojen lähellä, usea auto on nykyään mennyt mäkeä ylös noille asumattomille taloille!"

"Sähän oot kuin salapoliisi!" hihkaisin jännittyneenä. 

"Joo, tiedän vähän liikaakin. Tää juttu ois varmaan jo selvitetty jos tietäisin paikan missä ne tyypit voisi olla..."

*

 Myöhemmin iltapäivällä Matt tuli tapaamaan minua, ennen kuin hän menisi töihin. 

"Arvaa mitä" sanoin hymyillen.

"Sait palkankorotuksen?" Matt arvasi.

"Eikä, unissasi vaan! Sitä vain että minulla on jotakin tietoa siitä missä Emely on" sanoin viekkaasti. Näin Mattin naaman venähtävän hieman, mutta palaavan takaisin peruslukemille.

"No.. Sepäs.. kivaa. Oletteko jo ilmoittaneet poliisille?" hän kysyi katsoen minua tiiviisti silmiin.

"Ei olla"

Matt huokaisi ja alkoi kiirehtiä töihin lähtöään. "Minun täytyisi mennä..." hän sanoi ja lähti huoneesta.

 "HEI! Odota" huudahdin ja lähdin hänen peräänsä. 

 "Mihin sinä olet menossa. Oikeasti?" tivasin kylmän rauhallisesti. Mattin katse nousi lattialta seinää pitkin takaisin ylös, ja lopulta minuun. Kangertelua. 

 "Töihin tietenkin! Mitä sinä nyt luulisit? En pettäisi luottamustasi ikinä. Eikä minulla ole toisia naisia, jos sitä luulet"  Matt yritti vakuuttaa rehellisyyttään. Minä en uskonut. Mutta annoin hänen lähteä, koska mies näytti siltä kuin olisi tuli hännän alla.

Päätin seurata häntä.

*

 Olin seurannut Mattin ajamista mäen laelle, vanhan kaatopaikan ohitse jollekkin ruostuneelle tehdashallille, joka ei sijainnut kovin kaukana asumattomista taloista. Kaikki oli epäilyttävää tässä vaiheessa, ympäristö, puskat. Linnut.

Pian kuulin usean ihmisen puhetta sisältä. Mikaela oli oikeassa.

 Soitin poliisille varmuuden vuoksi. Eivät rehelliset ihmiset kokoontuisi vanhassa hallissa ilman syytä..

"Meillä ei ole juuri nyt lähettää resursseja sinne, odottakaa tovi" sanoi virkailija. Juupajuu, aina niin hyvät poliisivoimat meillä.

Kyyristelin etuoven edessä sijaitsevan roskiksen takana. Näin miehen joka istui tuolilla jonkin huoneen edessä. Kuulin naisen äänen motkottavan jollekulle. Sydämeni hakkasi lujaa. Mitäs jos porukkaa olisikin nyt enemmän ja pian he yllättäisivät minut takaapäin? Ja mitä tuolla huoneessa oli?